Opiskelijatarina
Pia Helveranta on opiskellut Kymenlaakson kesäyliopistossa seksuaalineuvojaksi ja jatkaa nyt opintojaan kohti seksuaaliterapeutin tutkintoa.
Hänellä on taustalla laaja pohjakoulutus, mikä kuvaa, miten erilaisilla taustatutkinnoilla voidaan tulla opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Pia on suorittanut lähihoitajan tutkinnon, jota hän on vielä täydentänyt mielenterveys- ja päihdetyön opinnoilla sekä yrittäjän ammattitutkinnon, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan sekä yhteisöpedagogin (AMK) tutkinnot.
Pia kertoo, että seksuaalineuvojaksi opiskelu oli ollut haaveena jo jonkin aikaa ennen kuin hän lähti opiskelemaan.
- Koulutukseen tarjoutui mahdollisuus YT-neuvotteluiden kautta, kun jouduin irtisanotuksi. YT- pakettiin kuului työnantajan maksama koulutus. Siinä kohtaa minä päätin, että se on seksuaalineuvojakoulutus. Kun yksi ovi sulkeutui, niin toinen ovi avautui.
- Olen ollut nuorisopuolella töissä reilun kymmenen vuotta ja siellä nuorten parissa on ollut tarvetta käsitellä seksuaalisuutta. Olen tehnyt erilaisia tietoiskuja ja sellaista neuvontaa, joka on ollut minulle luonnollista. Tämän vuoksi hakeuduin seksuaalineuvojan koulutukseen.
Pia valmistui kesällä 2021 seksuaalineuvojaksi.
- Nyt kun tuli haku seksuaaliterapeuttikoulutukseen mietin sitä tovin ja miten sen rahoittaisin, mutta ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Otin pienen lainan ja hyppäsin mukaan tähän koulutukseen, koska tämä on ollut haaveissa, että tahdon jatkaa seksuaaliterapeutiksi ja tässä sitä nyt ollaan. Ajattelin, että tämä koulutus maksaa itsensä takaisin, kun pääsee töihin.
Alkuvuodesta 2023 Pia on jäämässä työttömäksi ja suunnittelee hakevansa ammatilliseen opettajakoulutukseen.
- Haluaisin seksuaaliterapeuttina järjestää erilaisia koulutuksia, kuten parisuhdekursseja tai koulutusta hoitohenkilökunnalle. Pedagoginen koulutus toisi tukea osaamiseen. Suunnittelen mielessäni ja tulevan vuoden aikana käyn juttelemassa yrittäjyysasioista ja valmistelen siihen suuntaan.
- Nuorisoalan osaaminen on vankka, koska olen nyt työskennellyt etsivänä nuorisotyöntekijänä ja nähnyt sitä työn vaativampaa puolta. Mutta tuleva työ seksuaaliterapeuttina on varmaan työskentelyä kaiken ikäisten parissa, ei välttämättä keskity pelkästään nuoriin.
"On tärkeää puhua seksuaalisuudesta, koska se on elämän perusta vauvasta vaariin, ei pelkästään seksi vaan kaikki se, miten ilmennät itseäsi, miten tulet ihmisten kanssa toimeen."
Koulutus on hyödyllinen, koska se tuo laajasti tietotaitoa.
-Tärkeää on, että itsetuntemus kasvaa tässä, kun käsitellään aika syvältä omaa itseä. Etenkin terapiakoulutuksessa joutuu sukeltamaan sinne omaan itseen aika syvälle.
Lisäksi koulutus auttaa käsittelemään avoimesti seksuaalisuuteen liittyviä asioita perheessä ja vahvistaa perheen sisäistä tietoa ja ymmärrystä.
- Herkemmin lähtee keskusteluun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kun näkee keskustelua vaikkapa parisuhteesta. Voi ehdottaa, oletteko miettineet tämmöistä tai tämmöistä vaihtoehtoa ja muutenkin tämä tuo työkaluja kaikkeen lisää, Pia toteaa.
Pia suunnittelee jo työtä itsenäisenä ammatinharjoittajana ja verkostoitumista erilaisten toimijoiden kanssa, jotta pääsee hyvin alkuun omassa tulevassa työssään. Pia pohtii, että
"yhteistyössä ja verkostoissa voisi olla turvallinen keino aloittaa työskentely seksuaaliterapeuttina."
Pia Helveranta
