Lue Maria Suurnäkin tarina eläinavusteisesta työstä

Olen Maria Suurnäkki ja tällä hetkellä seurakuntapastorina Pieksämäen seurakunnassa. Aiemmin olen tehnyt kirkossa diakoniatyötä ja olen pohjakoulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja. Minulla on kokemusta, miten koira soveltuu työpariksi diakoniatyössä sekä papin työssä. Diakoniatyössä asiakastyössä niin toimistolla kuin kodeissa koira oli oivallinen työpari. Koira pystyi sellaisen merkityksen antamiseen, mihin minulla ei ole mitään mahdollisuutta. Leiripäivissä ja ryhmissä oli myös koiratapaamisia. Papin työssä iso osa työstä on sellaista, mihin koiraa ei voi ottaa, mutta aina jotain löytyy, kun into on kova ja jos ei muuta, niin työkavereiden päivän piristys. Olenkin todennut, että sekään ei ole väheksyttävä asia.

Minulla on tällä hetkellä neljä valkoistapaimenkoiraa, jotka esittelen seuraavaksi.

Della on vauhdikas tyyppi ja on ollut mukana rippikoulussa ja erilaisissa tapahtumissa. On ollut hienoa havaita, miten nuoret sekä aikuiset haluavat kontaktia koiraan. Näissä kohtaamisissa näkyy merkityksellisyys. Tässä kuvassa Della on rippikouluisosen kanssa ja tämä on hyvä esimerkki siitä, että koirasta pitää näkyä, että koirallakin on kivaa töissä. Della oli tässä opiskeluvaiheessa, siksi ei ole vielä huivia kaulassa.

Joskus voi sattua hienoja asioita suunnittelematta, koska koira nyt vaan on mukana autossa.

Surun keskelle voi koiran sädehtivä luonne tuoda valon.

Elli on rauhallisempi ja vähän ujon sorttinen ja tykkääkin enemmän olla vain yhden tai muutaman ihmisen kanssa. Kotikäynnillä Elli on oivallinen työpari. Elli on käynyt myös ilahduttamassa työyhteisöä. Ellin ilmeestä näkee, ettei pelkää ja on kiinnostunut, mutta vähän ujostuttaa uusi ihminen.

Urho alkoi opiskella työparikseni jo pikkupentuna. Urho ilahdutti kotikäynneillä vanhuksia ja toimistolla asiakkaita sekä hurmasi rippikoululaiset ja työyhteisön. Suuri suru on, että jo puoli vuotiaana Urholla todettiin paha selkäsairaus, eikä Urho ole töissä mukana. Tämä on opettanut sitä, että minulla voi olla toiveita, mutta välttämättä koira syystä tai toisesta ei voikaan olla siinä tehtävässä mukana, mitä olisin toivonut.

Martin tuli meille 8 kuukauden ikäisenä ja on nyt juuri täyttänyt 2 vuotta. Martin on aloittanut matkan papin työpariksi ja onkin aikamoinen hurmuri. Tässä kuvassa nykyisiä työtovereitani, seurakunnan diakoneja.

Kaikkien koirien kohdalla on ollut niin, että yksin matkaa ei voi tehdä. Tarvitaan sukulaisia ja ystäviä vauvasta mummoon, joihin koira voi tehdä tuttavuutta. Tarvitaan ihania ihmisiä töissä, jotka ottavat opiskelevan koiran vastaan. Tarvitaan työpaikka ja työkaverit, jotka ottavat koiran kanssani työhön ja osoittavat myös koiralle, että se on tervetullut. Tarvittiin myös bussifirma, joka auttoi kuvaamaan tarvittavat matkustusvideot, koska koirat kulkevat normaalisti omalla autolla.

Tästä eteenpäin toivon mukaan myös Martin saa huivin vuonna 2023 kokeen läpäisyn merkiksi ja pääsee Dellan ja Ellin kanssa huiviporukkaan.
(Dellan ja Ellin kuva blogikirjoitusten johdantosivulla)

Tässä kuvassa on Della ja kirkko, koira ja seurakunta, kaksi itselleni rakasta asiaa, mitkä haluan jatkossakin pystyä yhdistämään.

Opiskelu Eläinavusteiseksi valmentajaksi teki koiran työhön mukaan ottamisesta ammattimaista. Koiran mukanaololle on jokin syy ja osaan arvioida entistä paremmin myös koiran tarpeet ja turvallisuuden. On myös helpompi perustella koiran läsnäolo, koska olemme työpari silloin, kun olemme yhdessä töissä.