placer

Saavutettavuus-avustimet

Kymenlaakson kesäyliopisto

Polkuja uuden oppimiseen

#osaamisenkehittäjä


Lukuvuoteni Repin instituutissa/KSAO:ssa

Kulunut vuosi on mennyt ohi uskomattoman nopeasti ja siihen mahtuu lukemattomia muistoja. Tuntuu kuin vasta äsken olisi ollut ensimmäinen päivä kun opettelimme pitämään kynää oikein ja piirtämään suoraa viivaa (ei niin helppoa miltä kuulostaa). Olin juuri muuttanut Kotkaan ja uudessa koulussa aloittaminen oli tietysti jännittävää. Alkujännitys meni onneksi nopeasti ohi, kun pääsin tutustumaan muihin oppilaisiin ja huomasin miten mahtava porukka meillä oli koossa. Kaikki olivat ystävällisiä sekä kannustavia ja luokkaan muodostui nopeasti lämmin ja rento ilmapiiri. Onnistumisten keskellä iloittiin yhdessä ja turhautumisen iskiessä tsempattiin toisiamme. Joku taisikin sanoa, että luokka tuntui melkein toiselta kodilta.

Opetuksen taso ylitti odotukseni ja koen olevani etuoikeutettu saatuani näin korkeatasoista ohjausta klassisen taiteen alalla. Mielestäni Repin-instituutin tarjoama koulutus on erittäin arvokas ja ainutlaatuinen Suomessa. Monina hetkinä en voinut kuin ihailla opettajien uskomatonta ammattitaitoa ja vuosien tuomaa kokemusta.

Opettajamme olivat pääosin venäjänkielisiä, joten meillä oli tulkki käytössämme opintojen ajan. Vaikka alussa mietitytti millaista opetus tulisi olemaan tulkin välityksellä, siihen tottui nopeasti ja vuorovaikutus opettajien ja oppilaiden välillä oli erittäin luontevaa ja sujuvaa.
 
Pidin myös opiskelun käytännönläheisyydestä, vaikka mukaan mahtui myös sopivasti teoriaa tukemaan käytännön harjoittelua. Ilahduin myös kurssien monipuolisuudesta; tarjontaa riitti niin öljyvärimaalaamisesta kuvanveistoon kuin maisemamaalauksesta ihmisen anatomiaan. Täytyy myös mainita kuinka hyvin etäopetus saatiin järjestyttyä keväällä koronan yllättäessä, joka ei olisi ollut mahdollista ilman omistautuneita opettajia ja heidän periksiantamattomia ponnistelujaan.

On ollut palkitsevaa seurata omaa ja muiden tekemistä lukuvuoden aikana ja nähdä huomattava kehityskaari meillä kaikilla. Kulunut lukuvuosi on ehdottomasti tuonut itsevarmuutta ja lisännyt intoa jatkaa opintoja taiteen alalla.

Haluan kiittää kaikkia kuluneesta lukuvuodesta ja odotan pääseväni luomaan lisää muistoja kanssanne tulevaisuudessa!

            Kohti uusia seikkailuja!

           -Juulia


Kirjoittaja on Repin-instituutin kuvataidekoulutuksen/KSAO:n 2019-2020 opiskelija Juulia Ojasalo

Lukuvuoteni Repin instituutissa/KSAO:ssa
Yhteystiedot
Kotka

Laivurinkatu 7, 48100 Kotka
Puh. 044 747 8516


Kouvola

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola
Puh. 044 747 8501


Copyright © 2023 Kymenlaakson kesäyliopisto