placer

Saavutettavuus-avustimet

Kymenlaakson kesäyliopisto

Polkuja uuden oppimiseen

#osaamisenkehittäjä


”Paras leiri missä oon ollu. Aion tulla uudestaankin”

Näin sanoi yksi lasten- ja nuorten yliopistoleirin osallistujista. Vastaavia kommentteja tuli paljon muiltakin. ”Leiri oli TODELLA hauska! Metsä escape oli lempiohjelmani. ruoka oli todella hyvää ja haluan varmasti tulla uudestaan!", ”Oli todella kivaa. Odotukset täyttyi. Pääsi koittamaan uutta.”  Ainut kommenteista löytyvä miinuspuoli oli, että leiri oli liian lyhyt. Nämä kommentit vahvistavat myös yksi heidän ohjaajistaan, Milja. Hän kertoi lasten ja nuorten olleen innokkaita kuulemaan ja kokeilemaan uutta. Leiriläiset olivat oma aloitteisia ja keskustelua sekä pohdintaa nousi leiriläisten ajatuksista heidän tutustuessaan eri teemoihin. Leiriläisten kesken syntyi hyvä yhteishenki ja he ottivat hyvin huomioon toisensa. Helteestä huolimatta jaksettiin innolla osallistua ohjelmaan, vaikka loppupäivästä jo väsymys painoikin. 

Ensimmäinen lasten ja nuorten yliopisto leiri pyörähti käyntiin juhannuksen jälkeen helteisessä kelissä yhteistyössä Anjalan nuorisokeskuksen kanssa. Anjalan nuorisokeskus tarjosi leirille mainiot puitteet historiallisessa ympäristössä. 20 innokasta 10-13 vuotiasta lasta ja nuorta tutustuivat kolmen päivän aikana niin vedessä asuviin eliöihin, metsän monipuolisuuteen kuin avaruuden ihmeellisyyksiin. Metsään tutustuttiin erilaisten tehtävien  ja luontopolun kautta, metsään rakenettu pakopeli "Metsä Escape" oli yksi leiriläisten suosikeista. Timo Loikola ohjasi tähtitieteen tutkimukseen teemalla ”me ja maailmankaikkeus.” Hydrobiologi Sirpa Skippari tutustutti veden vaikutukseen elämässämme. Kävin tutustumassa keskiviikkona leiripäivään, kun laiturilla ahersi Sirpan ohjauksessa innokkaita vedentutkijoita, nostettiin vesinäytteitä, mitattiin lämpötilaa ja näkösyvyyttä. Vesiötököitäkin löytyi ja lopuksi päästiin vesille melomaan. Kolmen päivän aikana suurennuslasien, luuppien ja muiden mielenkiintoisten tutkimusvälineiden ohella erilaiset leikit ja pelit johdattelevat leiriläiset tarkastelemaan ympäristön ja elämän jännittäviä ilmiöitä.

Leiriläiset sekä heidän ohjaansa olivat innostuneita ja uutta leiriä suunnitellaan mahdollisesti talvelle, mutta viimeistään ensi kesään. Seuraa nettisivujamme, niin päivitämme sinne lomien jälkeen tietoja tulevista tiedekerhoista ja -leireistä.

Kuva: Leiriläisiä yhtenä ohjaajana toimineen Sirpa Skipparin ohjauksessa. 

25.6.2020

 

”Paras leiri missä oon ollu. Aion tulla uudestaankin”
Yhteystiedot
Kotka

Laivurinkatu 7, 48100 Kotka
Puh. 044 747 8516


Kouvola

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola
Puh. 044 747 8501


Copyright © 2023 Kymenlaakson kesäyliopisto