Vuotta on hallinnut koulutusten uudelleen järjestely lähiopetuksesta monimuoto-opintoihin. Zoom ja Teams -verkkokokousjärjestelmät, moodle-oppimisympäristö ja paljon muuta otettiin haltuun pienessä hetkessä. Opeteltiin yhdessä opiskelijoiden kanssa ja koettiin armollisuutta toisiamme kohtaan, kun kaikki ei aina ensi alkuun sujunut täydellä ammattitaidolla. Tähän päivään mennessä olemme oppineet paljon, niin me kuin opiskelijat. Esitysten jakaminen, mikin ja kameran käyttö käyvät jo sujuvasti. Huomaamme miten päivittäiseen sanavarastoomme on tullut ”kuuluuko, näkyykö, vanha käsi, hostaus, partisipantit, breakoutroom” ja monta muuta digiajan tuomaa uutta sanaa.
Ammatillisessa täydennyskoulutuksessa opintosuosikkeja ovat olleet pitkäkestoiset koulutusohjelmat, mm. Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä Seksuaalineuvonta ja Seksuaaliterapeutti -koulutukset, jotka ovat melko hyvin taipuneet myös monimuotoiseen verkkototeutukseen. Joitakin fyysisiä harjoitteita vaativien koulutusohjelmien kuten TRE-ohjaajakoulutuksen ja Palautumisohjaajakoulutuksen ajankohtia siirsimme niin, että saimme vietyä ne loppuun ennen kuin pandemiatilanne paheni uudelleen. Eläinavusteinen valmentajakoulutus mahdollistui, kun toimintaa ja eläinten kanssa tehtäviä harjoituksia tehtiin osin ulkona, osin kouluttajan omissa tiloissa.
Ehdottomana suosikkina ovat olleet sosiaalityön opinnot, joita olemme järjestäneet yhteistyössä Kymsoten kanssa.
Meillä on ollut myös laaja tarjonta avoimen yliopiston opintoja, joista suurin osa on toiminut monimuotoisina verkko-opintoina. Olemme noudattaneet yliopistojen ohjeistuksia ja pyrkineet järjestämään opinnot joustavasti verkossa. Avoimessa yliopistossa opiskelu on mahdollistanut tutustumisen yliopisto-opintoihin, vaikka yhden kurssin osalta, mutta monet opiskelijamme ovat halunneet opiskella tutkintotavoitteisesti kohti yliopistotutkintoa. Ehdottomana suosikkina ovat olleet sosiaalityön opinnot, joita olemme järjestäneet yhteistyössä Kymsoten kanssa. Näin edesautamme sitä, että alueelle saadaan päteviä sosiaalityöntekijöitä. Muita suosikkiaineita ovat mm. psykologian ja työ- ja organisaatiopsykologian opinnot sekä kauppatieteelliset opinnot. Olemme tarjonneet opinto-ohjausta, jolloin olemme yhdessä opiskelijan kanssa miettineet hänelle sopivinta opintopolkua. Samoin monissa opintoryhmissä meillä on ollut omia tuutoreita, jotka ovat auttaneet opiskelijoita eteenpäin. Kiitos Tiina, Tero, Maria ja Arttu opiskelijoiden kanssa tekemästänne työstä, ilman teitä monen opiskelijan opintopolku olisi ollut huomattavasti mutkaisempi.
Suurimpana ihmeenä pidän ehkä sitä, kun Repin-instituutin kuvataidekoulutuksemme kääntyi muutamassa päivässä verkkototeutukseksi maaliskuussa. Venäläiset opettajamme luennoivat Pietarista käsin ja tulkki tulkkasi tietokoneen välityksellä opiskelijoille, jotka olivat omilla kotikoneillaan. Opiskelijoiden ja opettajan välille oli muodostettu whatsapp-ryhmä, jolloin jokainen saattoi välittää kuvaa omasta työskentelystään ja saada opettajalta ohjeita. Luovuutta ja joustavuutta tähän vaadittiin, mutta niin vain saimme lukukauden vietyä loppuun. Syyslukukausi päästiin aloittamaan lähiopetuksella, mutta nyt joulukuussa olemme siirtyneet loppuvuodeksi jälleen etäopetukseen.
Valitettavasti hyvään alkuun päässyt Lasten- ja nuorten yliopistotoiminta on nyt tauolla lukuun ottamatta lasten kuvataidekoulutusryhmiä. Toivottavasti ensi vuonna pienet tutkijamme pääsevät taas vauhtiin ja voimme järjestää lapsille ja nuorille innostavia kursseja. Ikis-luennot olemme onneksi saaneet pyörimään youtuben kautta, jolloin jokainen on voinut seurata asiantuntijoiden luentoja turvallisesti kotoa käsin.
Tänä vuona päättyy myös neljä hankettamme, Sosiaalityön koulutus- ja kehittämishanke, Yhteisellä polulla, Geronet ja DIKATA -hankkeet, joista voit vielä lukea tarkemmin uutiskirjeestämme.
Vuoden 2020 aikana meillä on ollut opiskelijoita kaikkiaan n. 1900 ja olemme järjestäneet n. 4000 opetustuntia.
10.12.2020
Elina Ivakko, rehtori